Opettamisen kuntoiluohjelma

Oletko huomannut että opettajille ja kuntoilijoille suunnatut median otsikot kuulostavat hieman samanlaisilta?

”NÄILLÄ VINKEILLÄ EROTTUVAT VATSALIHAKSET”

”10 VINKKIÄ PAREMPAAN AINEENVAIHDUNTAAN”

”10 VINKKIÄ OPETTAJALLE DIGILOIKAN ALOITTAMISEEN”

”150 HYÖDYLLISTÄ SOVELLUSTA OPETUKSEEN”

Kun luen kuntoilulehtien otsikoita, minulle tulee aika hengästynyt olo. Nykyään löytyy kaikenmaailman treeniohjelmia ja kaikenmaailman ruokavalioita. Yhtenä päivänä julistetaan tietty treeni tai ruokavalio parhaaksi. Seuraavana päivänä löytyy jo tehokkaampia treeniohjelmia ja ruokavalioita. Jos seuraisin ja lukisin näitä lehtiä, niin luultavasti olisin aika hengästynyt ja väsynyt tyyppi, joka juoksee paikasta toiseen täydellisyyden perässä. Asiaan perehtynyt kuntoilija/urheilija ei varmaankaan koe asiaa samalla tavalla, koska tiedostaa oman lähtötilanteen ja pitää kirkkaana mielessään oman tavoitteen.

Teknologian ja opettamisen kanssa tuntuu käyvän samoin. Teknologia kehittyy huimaa vauhtia.  Suunnitellaan miten saisimme pienennettyä kasvavaa kuilua koulun ja nuorten maailman välissä. Digiloikasta kuulutetaan joka puolella oksettamiseen saakka.

”NUORET KÄYTTÄKÄÄ SÄHKÖISIÄ OPPIKIRJOJA!”

Nuori ei jaksa lukea sähköistä oppikirjaa.. (eikä mitään muutakaan kirjaa)

”NUORI, VOIT KUUNNELLA OPPIKIRJAA!”

”NUORI, TÄSSÄ ON SINULLE KAIKKI DIGITYÖKALUT, ETTEI TARVITSISI ENÄÄ IKINÄ KIRJOITTAA KYNÄLLÄ PAPERILLE, EIKÄ LUKEA ITSE KIRJOJA!”

”NUOREN AIVOT EIVÄT KEHITY TARPEEKSI, NUOREN TÄYTYY HARJOITELLA KIRJOITTAMISTA KYNÄLLÄ PAPERILLE JA PAINETUN KIRJAN LUKEMISTA!”

Miksi tässä asiassa ei voisi olla vapaus? Miksei voi olla kaikkia vaihtoehtoja tarjolla? Miksei voi rohkaista nuorta kokeilemaan kaikkia eri tapoja  ja oppia soveltamaan tilanteen mukaan? Niin..

Teknologiahan on vain työkalu, jonka pitäisi helpottaa meidän elämää. Ei siis yhtään suurempi asia kuin esimerkiksi haarukka tai lusikka.

Tällä hetkellä joka puolella opettajille tarjotaan TVT-koulutuksia ja näytetään innovatiivisia ja opetusta monipuolistavia sovelluksia. Opettajat tietenkin innostuvat näistä sovelluksista, koska ne tuntuvat tarjoavan mielenkiintoisia toimintatapoja. Mutta pidemmän päälle eikös opettajasta ala tuntua, että päässä on sekamelskaa. Sadasta hyvästä innovatiivisesta sovelluksesta syntyy jossain vaiheessa puuro.

Istutaanpas alas. Syvä hengitys sisään ja sitten ulos.

Ensin pedagogiikka ja sisältö ja sitten mietitään löytyykö omasta tai kollegan päästä idea miten teknologia voisi tukea tätä sisältöä.

0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.