Opiskelun tueksi

Tiedätkö mikä on kaikkein tärkein työkalu tällä digitalisaation aikakaudella?

 

Kynä ja paperi tietenkin!

 

Olen löytänyt kynän ja paperin uudelleen kaikkien digitaalisten vempainten jälkeen.

Itseopiskelun aikana olen oivaltanut, että kaikkein tärkeintä on löytää itselleen mukavin tapa opiskella sekä mukavimman työkalun opiskelun tueksi. Eikä sitä tarvitse hävetä, jos se ei ole viimeisimpien trendien mukainen. Luota omaan vaistoon!

 

Olen opiskellut jo jonkin verran verkkokurssien avulla. Niissä melkein aina toistuu sama kaava. Hieman teoriaa ja sitten jokin tehtävä tai testi. Tehtävän suorituksen jälkeen saa digitaalisen palkintomerkin onnistumisen tunteen päälle. Opittu tieto ei kuitenkaan pysy kovin kauan päässä, ellei sitä hyödynnä.

 

Paras tapa oppia on pureskella jonkin aikaa uutta tietoa ja samalla soveltaa jossakin omassa projektissa. Pureskelen tietoa käyttäen vihkoa ja kynää. Kirjoitan ylös ja piirrän hassuja kuvia, jotka auttavat minua muistamaan ja ymmärtämään paremmin. Haastavien käsitteiden ymmärtämisessä käytän assosiaatioita ja metaforia.

 

Opittua tietoa voi soveltaa koodaamalla omaa pientä projektia. Sitä varten on olemassa tekstieditoreita. Minä käytän Sublime Text -tekstieditoria. Se on aika simppeli.

Jos opiskelet HTML, CSS ja JavaScript -kieliä, niin  suosittelen ehdottomasti Codepen-tilin luomista. Codepen on visuaalinen tekstieditori verkossa, joka tukee edellä mainittuja kieliä. Codepen on aika kätevä, kun pääsee heti näkemään koodinsa aikaansaannoksen. Sivu voi toimia omien taitavien töiden portfoliona  ja siellä pääsee myös katsomaan muiden tekemiä töitä.

 

Tässä on esimerkki siitä miten sain yhdistettyä valmiin ohjeen, opiskeltavan materiaalin ja oman projektin.

 

See the Pen Interactive Monster by Vlada (@wannabeNerdy) on CodePen.dark

 

Ensin harjoittelin tämän ohjeen avulla Koalan pään tekoa ja opiskelin CSS-kieltä.

Sitten tein oman projektin ”Interactive Monster” ja samalla sovelsin juuri opitut asiat CSS-kielestä.

Halusin lisätä hirviööni interaktiivisuutta, niinpä menin opiskelemään jQuery-kieltä tänne. JQuery ei varsinaisesti ole kieli, vaan se on JavaScript-kirjasto. Se on aika hauska, kun sillä saa helposti lisättyä interaktiivisuutta sivulle.

Lopputuloksena syntyi söpö hirviö, jonka silmillä ja hampailla voi leikkiä. Täytyy sanoa, että tämä opiskelutapa on hyvin hauska 😀

 

0

Leave a Comment